Kytkin mukaan ja Karin tykö. Hoppulan Kari pelasti päivän ja pääsin reenaamaan omalla kelkalla vielä samana päivänä.
Selvittiin säikähdyksellä.
-Jarmo-
Käytiin tänään jälleen ajamassa. Eipä siinä, kytkin purkaantui kun aloin lämmittämään kelkkaa.
Kytkin mukaan ja Karin tykö. Hoppulan Kari pelasti päivän ja pääsin reenaamaan omalla kelkalla vielä samana päivänä. Selvittiin säikähdyksellä. -Jarmo-
1 Comment
Nyt jäi Paljakan enska väliin. T-korttiin oli lupa haettu jo ennen joulua, mutta jostain syystä Roin A-katsastus ei ota tutkintoa vastaan ku vasta 28 pvä. Samaan aikaan trafilla sanotaan ettei pitäis olla ongelmaa suorittamisessa...........
"Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ottaa uuden kuljettajatietojärjestelmän käyttöön 26.1.2013. Tietojärjestelmän päivityksen takia kuljettajantutkintoa ei voi suorittaa 18.1.2013–28.1.2013 välisenä aikana, jos ajokorttilupaa ei ole myönnetty ennen 19.1.2013. Käyttökatkon aikana kuljettajantutkinnon suorittaneille myönnetään ajo-oikeuden osoittamista varten kuljettajantutkintotodistus, joka on poikkeuksellisesti voimassa kolme kuukautta." Kävimme viime sunnuntaina 4.1. katsomassa Kemijärvellä stadioncrosseja. Ajohaluja olis kyllä ollut itselläkin, mutta kun iskä on töissä niin ei se oikein onnistu... Mukava siellä oli kuitenkin käydä katsomassa muiden menoa. Pakkasta oli jonkun verran ja lumi pöllysi, joten näkyvyys kärsi hieman. Kovaa se Haikosen Tonikin vielä ajoi, vaikka Viktor Hérten veikin voiton. Päälle kuusi tuntia me siellä saatiinkin kulumaan, vaikka seisoskellessa meinasi tulla kylmä. Kyllä mie lähen hakemaan naistensarjan mitalit pois, kunhan saan kelkan joka kestää hyppyjä!! Viereinen kuva on otettu VR:n junassa matkalla takaisin Rovaniemelle. Hienointa siinä on kuitenkin on tuo Jeren päällä oleva "Tanninen Racing" -tiimipaita! Joulupukki toi meille kaikille kolmelle samanlaiset. Selässä lukee tietenkien jokaisen oma kilpanumero. -Sari- |
Kirjoitukset:
April 2016
Kategoriat |