-Sari
Viikonloppu vietettiin Jussi Hongan leirillä Syötteellä. Matti Määttä toimi toisena valmentajana. Oli kyllä ehdottomasti paras leiri, jolla olen tähän mennessä käynyt! Kävimme rastityyppisesti eri osa-alueita läpi ja lauantai-iltana Jussi piti vielä tosi hyvän luennon. Oppia tuli roppakaupalla ja oma ajo kehittyi ja kehittyy entisestään, kun päästään treenaaman opittuja asioita. Iso kiitos leirin järjestäjille ja treenikavereille! -Sari
0 Comments
Ajoin tänään Suomun kansallisissa kisoissa naistenluokan lisäksi myös semiprossa. Naistenluokka ajettiin aamupäivällä ja semipro iltapäivällä. Erät olivat viiden kierroksen pituisia. En ehtinyt perjantaina vapaisiin harjoituksiin, joten minulle jäi vain kolme kierrosta harjoitusaikaa ennen ensimmäistä lähtöä. Rata oli haastava ja periaatteessa lähinnä eri kokoista pattia. Aamupäivän erät sujuivat aika rennosti "kärkeen ja karkuun" taktiikalla. Sain holeshotit molemmista eristä ja otin lähinnä tuntumaa rataan iltapäivää varten. Molemmista eristä irtosi siis ensimmäiset sijat. Palkintojen jaon jälkeen siirryttiin iltapäivän luokkiin. Semipron ensimmäisen karsintaerän lähtö meni osaltani surkeasti. Lumipölly ja hämärä veivät näkyvyyden, mikä teki ajamisesta hankalaa. Olin maalissa 7. Last changen lähtö menikin jo paljon paremmin ja ajoin muutaman kierroksen kolmantena. Pari jätkää pääsi kuitenkin tuikkaamaan ohi ja tulin viidentenä maaliin. Paljon jäi parannettavaa, mutta ajo oli rentoa oli mukava päästä kisaamaan kunnolla. Semipron kisoja pitää kyllä päästä ajamaan enemmänkin! Tulokset: http://www.giant.fi/snowcross/lahtoluettelo-tulos-ap/lahdot-ja-tulokset-9-1-2016 Kierrosajat: http://www.mylaps.com/en/events/1231278 -Sari |
Kirjoitukset:
April 2016
Kategoriat |